Jokapäivä siis vain lattiasta kattoon auki, se nirhaa pelon?

Ehkä on hyvä myöntää, että pelkää. Pelkää sitä sun tätä, vähän kaikkea. Mutta eniten pelkää olla hyvä. Pelkää kateutta: pelkää onnistua, pelkää esiintyä, pelkää ihmisten mielipiteitä, pelkää ettei ole hyväksytty, pelkää olla onnellinen. Pelkää kaikkia hyviä asioita. Useimmat ihmiset kai toivoo hyviä asioita ja osaa olla niissä. Minä en. Minä pelkään, että hyvät asiat hajoaa, katoaa ja siksi on parempi pysytellä vähän kauampana niistä. Silloin pudotus ei ole niin raskas.

Mitä tehdä, kun pitäisi kuitenkin uskaltaa ottaa askel hyvään? Olen huomannut, että laulaminen nirhaa pelon. Kun ääni on auki ja laulutreeni on mennyt hyvin, on voittamaton olo. Varsinkin jos uskaltaudun laulamaan kaikista korkeimpia ääniä ja saan ne avoimena soimaan. Olen sen jälkeen maailman valtias, mikään ei pelota ja se rohkeus on rehellistä. Jokapäivä siis vain lattiasta kattoon auki, se nirhaa pelon?

Aina on tekosyitä olla laulamatta korkeimpiä ääniä. Vauvat herää tai naapurit suuttuu. Useimmiten myös nämä asiat aiheuttavat niihin jännityksiä. Mitenköhän se b2 nyt tulee, mietin ja samalla luon jännityksen, jonka vuoksi se ei pysty soimaan vapaana. Tunnila jota kävin katsomassa harjoitteli iso ääninen lyyrinen sopraano. Koko puolen tunnin ajan treenattiin vain ääntä. Pidin siitä. Ääni pohjassa, tilat auki ja ylös. alhaalta ylös. Tämänhetkinen opettajani treenaa kokoajan ylhäältä alas. Ja se on meidän laulukoulussamme sääntö. Aina treenataan ylhäältä alas. Mutta nämä ääniharjoitukset olivat kuin kolmen oktaavin joustoja. Me teemme niitä kvinteillä! Erilaisia ääni harjoituksia puoli tuntia! Sellainen aamujumppa. Uskaltaisinkohan nyt alkaa treenaamaan vaikka Leijona ja enkeli nukkkuvat? Nirhaan pelon.

Jakakaa rakkautta!!!!

Olen huomannut, että halpa viini ja juusto ei tee onnelliseksi, siihen tarvitaan myös muita asioita. tällähetkellä tosin merlot ja homejuusto kruunaavat rauhallisen, yksinäisen ja onnelisen hetkeni. Enkeli itkee..

Syötin hänelle maitopullollisen laktoositonta maitoa. Hän painautui rintaani vasten sitä juodessaan. Silmät valuen sulkeutuivat ja ajattelin, että se oli kaunis hetki. Siitä huolimatta, että kijoittamiseni viinin ja juuston kanssa keskeytyi.

Olen hiljattain löytänyt aivan uuden tunteen. Ylpeyden tunteen. Luin iltasanomista artikkelia 22-vuotiaasta äidistä, joka aiheutti 6-viikkoiselle lapselleen pysyvät vammat. tuolla äidillä oli myös kaksoset. sitä artikkelia lukiessani löysin sen tunteen, koska tunnustin, että lasten kasvattaminen ei ole helppoa. Se vaatii paljon, ja minä olen onnistunut siinä jo vuoden verran. Enkeli ja Leijona ovat aivan ihania onnellisia poikia, kiitos minun. Minulla on aihetta oll ylpeä itsestäni. Kuka tahansa ei olisi pystynyt siihen, mitä minä olen tehnyt. Itsetuntoni nousee kohisten. Se on hyvä se, koska se ei ole aina ollut parhaassa mahdollisessa jamassa. Minusta tuntuu myös, että rakkauden hetket lasteni kanssa paikkaavat särkyneitä kohtia sielussani. Eheydyn ihmisenä.Se on hyvä.

Lisää viiniä.

Home juusto sulaa suussani Merlotin sävyttämänä. Aaah, tämä on minun taivaani, en tarvitse muuta, vaikka tarvitsenkin. Juuri nyt en. Mietin hetken sitä, että jos en pääsekään kouluun täällä. Leijona itkee....., hän lopetti itkemisen. Toinen maitopullo odottaa päydällä. Ehkä hän vielä herää juomaan sen. Äitiäiti, hän sanoi itkuisen unisena ja nukahti uudestaan. Kuinka kaunista! Kauniinpaa kuin viini ja juusto, mutta silti, tarvitsen muutakin. Kävin seuraamassa tuon laulunopettajan tunteja. Hän oli mukava, suhtautui minuun positiivisesti. Turha minun oli pelätä, sillä urastaan huolimatta hän oli vain ihminen, keski ikäinen nainen, laulaja ja opettaja. Hän sanoi, että kandidaatin tutkintoa suorittamaan olen liian vanha. Minun täytyy laittaa hakemukseen sekä ooppera, että kandidaatti. Normaalisti oopperakurssit ovat avvoinna vain maisteriin, mutta hän sanoi niin, että siten he voivat ottaa minut sisälle, ehkä. eli aika astua isompiin saappaisiiin laulajana. Niihin pääsykokeisiin minun olisi kolmen vapaavalintaisen laulun sijasta laulaa 6 ooppera aariaa. Huh. Kuukauden suunnitelmat hiukan muuttuivat. Kolme laulua minulla olisi jo ollut. Niitä olisin vanin hionut tässä kuukauden aikana. 6 aariaakin minulla on, mutta niitä olen laulanut milloin missäkin ja minäkin vuonna. Niiden lämmittäminen on paljon suurempi työ.  Kauhistuttaa jo ajatuskin, mutta pakko minun on siihen pystyä. Enkeli ja Leijona aloittavat tarhan  tammikuussa. Sitten on aikaa harjoitella keskittyneesti. Ginder garten on kaukana, täytyy mennä ensin raitiovaunulla ja sitten bussilla, mutta kesken vuoden täytyy

 olla onnellinen, että ylipäänsä saimme paikan. Harmittaa laittaa pojat tarhaan, mutta tuntuu myös, että he pitkästyvät kotona kuoliaaksi (kuten äitinsä). Ja ovat onnellisia tavatessaan muita lapsia ja aikuisia, puhuivat ne sitten siansaksaa, tai saksaa.

 Viini alkaa mennä päähän, väsyttää. Olen kokkaamassa pantterikotkalle ihanaa illallista... vielä pitäisi jaksaa syödä ja kokata ja naida. Ehkä pitäisi ottaa pienet tirsat...oi väsynyttä tallaajaa. Jalat muusina, kädet riekaleina, sydän ehjänä ja täynnä rakkautta. Jokainen päivä on maraton, ei saa nukkua, mutta onnelisuushetkiä on paljon. että ei parane valittaa, sitten kuitenkaan, paljon huonomminkin voisi olla.

Oleni ilokseni huomannut, että olen saanut taas lisää lukijoita, ilmoitelkaa ihmeessä itsestänne, kirjoittakaa kommentteja tai laittakaa omien sivujen osoitteita!!! Jakakaaa rakkauttaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

väsynyttä raapustelua

Pojat oli yli söpöjä kun laitoin ne nukkumaan.
kikatettiin kolmestaan ihan hervottomasti.

Haettiin kiinalaisesta illallista  ja cocacolaa.
ja ne keksit
ne on vielä avaamatta.
Care for others and you will be rewarded.
Osuipas taas hyvin!

Ehkä jaksankin vähän kirjoittaa. ehkä. ehkä ehkä.
Coca cola maistuu ihanalta pikästäaikaa.

Yllätysbileet on jo hyvässä vaiheessa. Vieraita on kutsuttu kaksi, penelope ja säkkärä, wiski on hankittu ja kakku. Plus aamiaistarvikkeet. tärkeätä on tietenkin antaa ärripurrin nukkua ja valmistaa hyper ihana aamiainen itävaltalaisista ihmeellisistä täytetyistä makkaroista ja muista sellaisista systeemeistä, joita mä en ikinä voisi syödä aamiaiseksi, mutta ärripurri varmasti arvostaa sellaista. niitä ja airiscoffee. Pitää siis hankkia fariinisokeria ja kermaa. tuoretta leipää. vai vielä parempi croisantteja??? ehkä kuitenkin leipää. vai sittenkin ranskalaisia... tai tortilloita? ja salsaa. Seuraava ostoslista on kuitenkin fariinisokeria, kermaa, ilmapalloja ja kynttilöitä, salsaakin voisin ostaa jo valmiiksi, tuskin sitä kannattaa itse väsätä aamulla, koska tehosekoittimesta kuuluu niin hirmuinen jytke. ajattein, että hyvä lahja voisi olla chakkilauta... jos vaan löydän sellaisen jostain ja sitten jos tänne vaikka saapuisi pari ystävää, voisimme pelata chakkia.

nukkumaan
levoton tunnelma
kamala netti, joka katkoo ärripurrin nettichakkia
mitä kiroamista
mulla sattuu päähän
meksikolaiset kirosanat on hirveitä
suoria suomennuksia niistä: raiskaa äiti, huora äiti, huora eeva...
ja vaikka kuinka oon sanonut sille, että ne on hirveitä ja osoituksia kulttuurin syväänjuurtuneesta sovinismista. äriipurri sanoo, että ne on vain sanoja, joilla ei ole merkitystä enää, kuten vittu ta jumalauta suomessa.
mutta joka kerta kun se sanoo ne musta tuntuu ihan kauheelta.
Eihän ole olemassa vain sanoja. sanat eivät ole vain sanoja. jumalauta.

 kaikki kuitenkin hyvin meidän auringon alla. tai aivan normaalisti.

hyvää yötä.

rakkaus, vapaus ja hyvägeneraattori

 Eilinen angsti oli osittain väsymystä, osittain mun ja pantterikotkan riitelyä. Ehkä me sittenkin erotaan. Yksi viikko enään siihen kun päästään joululomalle Suomeen ja nyt pohditaan sitä, että jos lähdetäänkin Enkelin ja Leijonan kanssa kolmestaan ja pantterikotka saa jäädä tänne nauttimaan vapaudestaan.  Olen valmis siihen. En jaksa tätä enää. useimpina iltoina olen niin väsynyt, etten jaksa kirjoittaa, mieleni on niin väsynyt, ettei se kykene muuhun kuin angsteiluun. Onkohan kysymys kenties magnesiumin puutteesta tai hormonikierukasta.
Tilanne mennee paremmaksi, kunhan saadaan tarha paikka ja minä pääsen kouluun ja saan jälleen oman elämän. En ymmärrä naisia , jotka jaksaa olla kotona. Olen erilainen. Olis kiva kuulla, jos jollain muulla kaksosäidillä on samanlaisia ajatuksia. Vai olenko minä yksin heikkohermoinen? Eilen illalla vaan nukuttaessa loppui empatia, oli pakko tulla pois ja pantterikotka sai hoitaa nukuttamisen loppuun. Hyvägeneraattori oli tyhjä. Kun pojat olivat suomessa tarhassa hyvägeneraattori ei loppunut. No kai se olis kumma jos se loppuis, kun pojat olivat kanssamme vain noin neljä tuntia arkipäivässä. 8-16 tarhapäivä on tosi pitkä aika, sitten seitsemältä ne jo viimestään nukkui ja 6.30 ylös. Mutta silloin ikävöinkin heitä ihan pirusti. Ja tuntui väärältä, että niiden elämä oli noin pienenä muualla. Onneksi ne ei sentään oppineet tarhassa kävelemään. Eli olen onnellinen, että saan olla heidän kanssaan nyt jonkin aikaa päivittäin, vaikka se tuntuukin rankalta ja osittin myös tylsältä. Tämä aika on kuitenkin ainutlaatuista, lisää lapsia ei tule, se ollaan päätetty ja nuo maailman ihanimmat pojat kasvavat hujauksessa tästä taapero vaiheesta. Onko tämä hinta siitä, että saa seurata maailman suurinta ihmettä? Kaikki se työ mitä kaksi taaperoa vaatii. Aika kasvaa ihmisenä ja uskoa päivittäin, että se on sen arvoista! Tottakai se on? Haluaisinko takaisin ajan, jolloin sain laulaa niin paljon kuin halusin, viettää treenikopissa useita tunteja päivässä ja mennä sen jälkeen yksinäiseen kotiin. Sain bilettää, nähdä kavereita niin usein kuin halusin, se aika on ohi. Ehkä tämä on myös surutyötä, luopua yhdestä elämänvaiheesta. Vapaus on mennyt. mutta rakkaus on tullut tilalle. Vapaana etsimme rakkautta, ja rakastettuna vapautta. Ehkä joidenkin, ehkä kymmenen vuoden päästä voi olla sekä vapautta, että rakkautta, tai ehkä kahdenkymmenen, viimeistään, huoh...

Katselen ulos keittiömme ikkunasta. Sieltä näkyy keltainen kivinen kerrostalo. Siinä on neljä kerrosta. Ulko asu on vuosisatoja vanha, osittain keltainen maali repeilee, mutta sen sisällä on useita kauniita resturoituja koteja, kuten meidän. Se on täällä tapana, julkisivuja ei rempata samaan tahtiin kuin suomessa, mutta kodit ovat sisältä kauniinpia. Meidän koti maksaisi Helsingissä varmaankin 1500euroa kuussa. Meillä ei olisi ikinä varaa asua siellä, siinä yksi syy miksi muutimme. Täälläpäin saa halvemmalla parempaa elämänlaatua. Ruoka on jonkin verran halvempaa. Halvalla saa parempaa. Asuminen on kaksi kertaa halvempaa. Ilmasto on hieman ihmisystävällisempi. Taidetta arvostetaan enemmän. No, voin myös sanoa, että rakastan Helsinkiä ja ikävöin sinne. Pantterikotka sanoi eilen, että ei usko, että haluaa ikinä muuttaa takaisin suomeen. Minä haluaisin. Minusta Helsinki on maailman paras kaupunki. Suurena plussana tietenkin suomen kieli ja suomalaiset tutut ihmiset. Uskon, että voin kotiutua tännekin, mutta se vie aikaa. Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Niin kai se on kaikessa. Suomalaiset sananlaskut ovat täyttä totta ja niistä voi ammentaa paljon hyviä elämän ohjeita. Tällaisia perinteitä haluan vaalia lapsilleni. Kun muuttaa pois suomesta ymmärtää myös mitä sellä rakastaa. Minusta olisi kauheaa, jos Enkeli ja Leijona eivät oppisi suomenkieltä. Niinpä luen heille joka päivä suomeksi ja puhun paljon. vaikka yleismaailmallisesti suomenkieli ei ole kovin hyödyllinen, mutta minä rakastan sitä kieltä ja haluan opettaa tuon rakkauden myös pojilleni.
Mietin kuinka paljon angsteilla on tekemistä siisteyden kanssa? sillä aina kun riitelemme pantterikotkan kanssa on koti epäsiisti eikä kumpikaan jaksaisi siivota. Kun sovimme olemme siivonneet. Pitäisikö siis riitelyn angsteilun lomassa lakaa väsymyksestä huolimatta heti siivoamaan? Jos sillä tavalla pääsisimme pahimmista vuorenhuipuista tai siis paremminkin rotkoista. Toki sovimme nytkin nopeasti, mutta riiteleminen vie niin paljon energiaa, se on aivan turhaa energian kulutusta tässä tilanteessa, jossa sitä muutenkaan ei koskaan ole tarpeeksi. eilen haimme ruoan vastapäisestä kiinalaisesta ja saimme sieltä ennustus keksit...
mun oli "New friend will lead you to different people" ja pantterikotkan oli " Be patient, time is working for you." todella osuvat keksit. Enemmän kuin koulua tai töitä, minä tarvitsen ystäviä ja elämää. Kun taas pantterikotka on agressiivisen kunnianhimoinen ja on luultavasti onnellinen vasta kun saavuttaa haluamansa menestyksen urallaan. Mutta hän on niin nuori poika vielä, kokoajan törmään siihen. Vaikka hän halusi lapsia huomaan, ettei hän ollut vielä valmis niihin, varsinkaan kahteen. En minäkään tosin ollut kahteen. Yksi lapsi kahdelle vanhemmalle on tuskin ongelma vaikka aiheuttakin sitoumusta. Meitä siunattiin kahdella. tupla rakkaus, tupla työ, tupla sidos.
Odottelen internettiä, jotta saisin julkaistua blogi tekstini. Lainaamme naapurilta nettiä, mutta jostakin omituisesta syystä hän laittaa sen pois päätä aina yöksi. Nyt sitten odottelen, että hän herää ja laittaa sen taas päälle. Muuten tuo naapuri on varsin ihana tyyppi. Voihan toki olla, että internetin katkomiseen on jokin syykin. Sähkö? Tai jokin muu erityinen liittymä, joka kaipaa välillä katkomista.
Pantterikotkalla on kohta syntymäpäivä. Suunnittelen hänelle yllätys juhlia. hänellä on täällä jo joitain kavereita ja mietin miten saisin heidät paikalle.  Menuu on ainakin wiski pullo, ja olutta, kakku, ja ruokaa,  sipsejä. Nämä pitää saada tuotua tänne ilman, että hän huomaa... olut on ehkä hankalampaa... ehkä voisin ystäviä pyytää tuomaan olutta.. Kakun voin laittaa pakkaseen ja wiskin voin säilyttää kaapissani vaatteiden joukossa. Mitä ruokaa? Ranskalaisia perunoita ja itävaltalaista täytettyä makkaraa, vai jotakin oikeasti hyvää? kellon aika voisi olla klo 16,tai klo17, että lapsetkin olisivat vähän aikaa hereillä ja minä tietenkin jään sitten lasten kanssa tänne, jos hän haluaa lähteä ulos. Pyydän Penelopea ja Säkkärää kutsumaan, erään tyypin, jota en tunne ja muutaman muun puhelin numeron yritän onkia hänen puhelimestaan kun hän nukkuu. aamuisin se on helppoa. Nimiä en kyllä muista, mutta ehkä ne palautuvat mieleen kun näen ne puhelimesta. Haa tämä on hauskaa. tämä spesiaali olut merkki jota pantterkotka rakastaa on Franziskaner  Weissbier.
Nettiä ei vain kuulu ja kohta Enkeli ja Leijonakin heräävät... netittömyys voisi toisaalta tehdä meidän perheelle hyvääkin. Kaikissa asioissa on puolensa. Jätimme television toistaiseksi suomeen. varmaankin siitä ansiosta olen kirjoitellu iltasella blogia sen sijaan, että katsosisin televisiota.

tänään vähän angstisempia tunnelmia....

Syvemmälle

Olin meditoimassa tietokoneen avautuessa ja ärripurri kysyi nukunko. Meditoin vastasin, hän naurahti. Näytin keskaria. On aika mennä syvemmälle, on aika päästä ytimiin ja jaloilleen kirjoittajana. Oletteko kuulleet, että meditoimalla voi muuttaa itseään? Voi päästä tavoitteisiinsa. Olin aikoinaan kuusi vuotta huonossa suhteessa enkä tiennyt tietä ulos. En pystynyt keskittymään mihinkään kunnolla, kunnes aloin meditoimaan. yksinkertaisesti olin kymmenenminuuttia hiljaa, silmät kiinni istuen. Kuuntelin ääniä ympärilläni ja yritin olla tarttumatta mihinkään. Sain idean siihen Zen ja luovuus kirjasta muistaakseni. Se todella auttoi minua menemään eteenpäin elämässäni. Nyt aion tehdä saman, on aika jälleen mennä eteenpäin. En puhu erosta, vaikka yhden tekstin otsikko oli sellainen. Olen melko hyvässä avioliitossa. Olen rakastunut ja rakastettu. Arvostan lähimmäistäni ja hän arvostaa minua. Lähinnä vain elämäntilanteemme aiheuttaa kriisitilanteita myös suhteessamme. Se vaatii paljon, on kasvettava ihmisenä, pystyttävä enempään. Siinä tarvitsen muutosta. Minun täytyy nousta seuraavalle tasolle ihmisyydessä. Pieniä asioita ja lopulta niin suuria. Elämän kokoisia. En pidä itsestäni. Olen väsynyt, en jaksa olla niin mukava ihmisille kuin haluaisin. Joskaan en ole ilkeä enkä inhottava, olen vain henkisesti väsynyt. Haluaisin nostaa henkistä vireystilaani niin, että voisin paremmin ottaa muita ihmisiä huomioon. Nyt jaksan ottaa vain Leijonan ja Enkelin. En edes ärrimurria yleensäkkään. Haluaisin olla henkisesti vahvempi ja nousta tilanteiden yläpuolelle. olla yli ihminen? En halua robotiksi, tiedän, että elämäntilanteeni pienten kaksosten äitinä on vaativa, mukaan luettuna muut aikuisen ihmisen velvoitteet. Annan itselleni anteeksi väsymykseni, mutta haluaisin pystyä pikkuisen parempaan, jotta voisin nauttia elämästäni enemmän. En usko että se on mahdotonta meditoinnin avulla. Toisekseni ammattini, on aika mennä eteenpäin, alkaa tienaamaan rahaa omalla ammatilla tai sitten vaihtaa alaa. Olemme molemmat ärrimurrin kanssa luovalla alalla, josta leipä ei helposti heru. Neljä suuta kuitenkin ruokittavana. On siis keksittävä keino. On muututtava, tehtävä muutos. Astuttava askel eteenpäin. Näihin asioihin käytän myös blogiani. Tämä on kainalosauva, sielun sisar, minä itse, universumi, jolle lähetän toiveita. Kaikkea sitä. Olen jo kiintynyt tähän sivustoon ja siitä on tullut tärkeä osa arkipäivääni.

 Ärrimurri lupasi siivota keittiön, siksi pystyin kirjoittamaan hiukan enemmän. Olen tyhjentynyt. Menen kylpyyn ja sitten painun maaten, jotta jaksaisin taas huomenna hieman enemmän, olla hieman isompi, parempi, laajempi, täyteläisempi, more clear, selvempi, seesteisempi, keskittyneempi, rakastavampi, organisoidumpi. Ei lähempänä käytäntöä vaan syvemmällä mutta selvempänä, olla tietoinen, olla syvällä ytimissä, sielun laajassa sopukassa, avarassa elävässä universumissa, jossa jokainen hetki ja ajatus merkitsee, siellä haluan liikkua tietoisena niistä liikkeistä, että ne menevät oikeaan suuntaan. Että minun ja läheisteni elämä menisi oikeaan suuntaan.

Hyvää yötä, rakastan.

Terveisiä Suomeen!

Eilen oli suomen istenäisyyspäivä ja luntakin oli tullut sinnepäin. Näin luin lukuisista blogeista. Ensilumi tulee tänne vähän hitaammin. Milloinkohan, sitä en tiedä. Wikibedian mukaan näillä seuduilla on kylmimmillään -3 astetta talvella. Se sopii meille. Kun ärripurri muutti suomeen, oli meillä koko historian kylmin tavi, eikä hän uskaltanut juurikaan astua lämpimän talomme ovesta ulos. Pari kertaa kävimme luistelemassa ja hiihtämässä. Niistä hän kyllä nautti, mutta ei toista talvea suomessa, ei ainakaan heti uudestaan, se tuli kauttarantain selväksi. Siinäpä yksi syy joksi muutimme. Täällä itävallassa on ollut sellaista plus kahdesta plus kymmeneen, päivällä on melko valoista ja aurinko paistaa, mutta pimeä tulee jo neljän viiden aikaan. Suomessa on kuulemma jo niin pimeitä päivä, ettei edes kahdentoista aikaan pilkota valoa. ihan kiva, ettemme ole siellä vaikka täällä on alku vähän hankalaa. Minua rasittaa eniten, etten juurikaan osaa saksaa. Kunpa pääsisin pian aloittamaan saksan kielen kurssin. Monet ihmiset eivät puhu englantia, tai puhuvat, mutta eivät niin pitkälle, että pystyisivät keskustella jostain syvällisemmin, tai edes puhua jostain. siksipä envoi heittäytyä keskustelemaan usein edes tuntemattomien kanssa. Yhden kaverin tein lasten leikkipuistossa. Hän asuu tässä ihan vieressä. Ehkäpä joku päivä näemme. Nyt Enkeli ja Leijona taas nukahtivat, voisin alkaa harjoittelemaan, auki lattiasta kattoon jokapäivä. Tänään minulla on taas skypelaulutunti suomalaisen opettajani kanssa ja ärripurri lupasi, että saan mennä uimaan sen jälkeen. saa nähdä miten käy. Päivittäisiä rutiineita Enkelin aj Leijonan kanssa on niin paljon, ettei millekään vapaa ajalle, kummallakaan meistä ole mahdollisuutta. Elämä pyörii oman alan ja lasten ja kodin ympärillä. Pakko keskittyä olennaiseen, jos aikoo saada jotain aikaiseksi ja jaksaa tätä hullunmyllyä. Lisäsin blogini blogilistalle ja olen ilokseni saanut jotain lukijoita. Se tuntuu todella mukavalta. Kirjoittakaa jotain kommentteja, olis kiva kuulla ketkä tätä oikein lukee! Terveisiä Suomeen!

Ero

Tänäänkin olimme aikeissa erota. kaksosten kanssa on niin rankkaa. Siivoan keittiön lattian sinne lentelevistä ruoantähteistä viisi kertaa päivässä. ehkä ärripärrimurri siivoaa yhden kerran.teen ruokaa neljä kertaa päivässä. Yksi ateria on hedelmä ateria, joten sitä ei erityisemmin tarvitse valmistaa. Nukutan kolme kertaa päivässä. Vaihdan vaipat monta kertaa päivässä. Puen ja riisun monta kertaa päivässä. Kannan kokoajan. Hermot menee. Tulkoon tarhapaikka pian. Enkeli ja Leijona ovat aivan maailman suloisimpia ja rakastan heitä yli kaiken, mutta oma aikuisen ihmisen elämä olisi myös toivottavaa. Niin, että ero meinas tulla, mutta ois se hemmetin hankalaa olla yksin kaksosten kanssa, vielä kauheempaa ajatella jättävänsä niitä ärrimurrille, tai erottavansa poikia toisistaan. ehkä vähän kauheaa olisi myös erota ärrimurrista. Pahalta tuntuu kun riitelemme Leijonan ja Enkelin kuullen. Leijonan silmät menee soikeaksi ja se alkaa karjua. Enkeli taas nauraa vaivaantuneesti eikä tiedä miten päin olisi. Pakko se on kuitenkin riidellä joskus ja selvittää asiat. Miten muut vanhemmat hoitavat nämä asiat? 

Nyt on taas keittiö siisti ja ilma puhdas, myös henkinen ilma. Ihan kaikkea en ole unohtanut mitä ärrimurri tänään sanoi, mutta melkein. Krooh, nukkumaan.

Kuinka nirhata pelko?

Apua, se opettaja vastas mulle. Nyt mun pitäisi soittaa sille.  Mä en osaa oikeen suhtautua aikuisesti tähän aisiaan. Katselin opettajan videoita youtubesta. Ja enemmän vain alkaa pelottaa, koska ulnelmat on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Unelmat, joita ehkä tavallaan mieluummin vain haaveilisin kotona, mut eihän sitäkään voi ikuisesti tehdä. On nostettava tasoa, mentävä eteenpäin, uskaltuduttava ammattiin, joka repii sydämen auki joka ainoa päivä. Vaikka nyt olen aikaisemminkin opiskellut laulua yliopistotasolla, on taso ero näiden koulujen välillä aika suuri. Tämän koulun opettajilla on pitkä ja upea ura takana ja käynnissä, juuri sellainen, josta en uskalla edes haaveilla. Ja kuitenkin, suurin esteeni on pelkoni. Kuinka lakata pelkäämästä, kuinka nostaa tasoa omalle tasolleen? Kuinka nirhata pelko? Kaikenlainen altto höpinä on paskaa puhetta, nykyajan laulaja on auki jalkopäästä kattoon ja niin minunkin täytyy olla, jokapäivä. Pienestä d:stä  Kolme viivaiseen c:hen.  Jokapäivä. Hyvältä sopraanolta vaaditaan myös upeat alaäänet, joten upeat alaäänet eivät tee minusta alttoa. Hyvät ylä äänet eivät kuitenkaan estäisi minua laulamsta myös altto lauluja. Tärkeintä on saada kauniit ja pelottomat ylä äänet, antaa itsensä kauniina ilman lihasjännitysten tuomaa kireydentuntua. Nytkin voisin tietenkin harjoitella, sen sijaan, että kijottaisin. Mutta jos kyse on lähinnä oman itsen aiheuttamista psykologisista esteistä, eikö silloin ole myös järkevää purkaa niitä kirjoittamalla. Kysymys lienee, että onko niistä mahdollista päästä. Haluan uskoa, että on. Olen oman mieleni herra. Minun on mahdollista vapauttaa itseni omista kahleistani. ja sitten se puhelin soitto. Leijona heräsi, minulla on siis tekosyy siirtää soittamista. Paskahousu oon. Pussy. mikä voisi auttaa?

Näin ne nukahtaa ja uusi päivä alkaa. Viikonloppuna kirjoitin myös meilin mahdolliselle tulevalle laulunopettajalleni täällä itävallassa. Vastausta odottelen kuumeisesti ja nyt jo on paskat housussa ajatuksista mennä niin hyvän opettajan tunnille. Kuinkanhan sitä voisi suggestoida itsensä, jottei jännittäisi niin, että kurkusta lähtee vain pientä piipitystä kuin pikkuruiselta tyttöhiireltä. Jännityspilleriäkään en haluaisi ottaa, koska loppupäivä on sitten pilalla väsymyksen vuoksi! Kuinka olla oma itsensä, huonoineen ja hyvin puolineen uuden arvostamansa ihmisen edessä. Kuinka läväyttää persoonansa ja äänensä tiskiin mahdollisesti vielä hieman hyviä puoliaan korostaen??

oi voi, leikkasin ärripurrin tukan ja nyt se ei olekaan tyytyväinen. Tein parhaani ja ärsyttää kun se on vihainen. Olisi mennyt kampaajalle. Kuinka kauan tuollaista persoonallisuutta jaksaa, joka aina ilmaisee heti ja vahvasti tunteensa ja niiden vaihtelun? Nyt se onkin ihan ok, mutta liian lyhyt. Argh.

mmm.. mikä ihana rauha. Miten ihana päivä. Enkeli ja Leijona ovat lahjoja. Jotain niin uskomattoman ihanaa, että sitä on vaikeaa vastaanottaa. Pantterikotka on lahja. Laulaminen on lahja. Kaunis koti on lahja. Kuinka olen ansainnut tämän kaiken? Väsynyt uni odottaa saapumistaan. Hieron silmiä kuin lapsi. Ulkoilun jälkeen, hyvän ruoan jälkeen on lahja päästä puhtaaseen sänkyyn makaamaan omissa ajatuksissaan, oman kirjan kanssa. Rauhassa. Kauneinta on, että tiedän varmasti, että huomenna aamulla minua odottaa kaksi ihanaa halausta, kaksi ihanaa hymyä ja naurua. Voiko olla ihanampaa asiaa, kuin kaksi onnellista poikaa, omaa poikaa. Sunnuntai ilta. Kaikki hyvin meidän auringon alla.

http://www.ted.com/talks/louie_schwartzberg_nature_beauty_gratitude.html

Voi, apua mikä viikonloppu. Se alkoi perjantaina, kun menimme paikallisen väestön tapaan kaupungille juomaan kuumaa viiniä. Kun rattaat pysähtyivät Leijona ja Enkeli rupesivat olemaan tyytymättömiä. Ensin yritimme kävellä väentungoksessa tuplarattaita työnnellen, kuumat viinilasit käsissä, kunnes minä, ananas, halusin ottaa pojat vaunuista, ainakin Leijonan, koska hän niin ahnaasti kurotteli käsiä ja päästeli kovenevia haluamis ääniä. Heti Enkelikin halusi tulla pois ja kun heidät kerran ottaa ihmisten ilmoille, ei paluuta rattaaseen ole. Yritys hyvä kymmenen, josta lähtee hirmuinen protesti ja kun kaksi yhtäaikaa protestoi on siinä vanhemmat hieman toivottomassa tilassa. Varsinkin meksikolainen ärripurrini, joka menettää hermonsa hyvin pienestä. Ananas tietenkin kihisee ja puhisee vain meksikaaniärripurrin vuoksi, lapset ovat lapsia, he eivät helposti saa Ananasta suuttumaan. Torilla oli paljon ihmisiä ja paljon valoja ja kynttiläitä, jotka kiinnostivat Enkeliä ja Leijonaa. He olivat hetken hyvin onnellisia, koska isä ja äiti kantoivat heitä kynttilältä toiselle. Sitten pantterikotka päätti mennä ostamaan vohveleita ja ananas jäi hetkeksi yksin kaitsemaan enkeliä ja Leijonaa. Koska he juuri ovat oppineet kävelemään ja Leijona ilmeiseti jopa juoksemaan. Oli Ananas vähän ymmällään kumpaan suuntaan kirmaisi perässä. Molempien haalarit olivat jo kovi likaiset ja he vuoroin konttasivat ja juoksivat ja menivät korokkeelle, halusivat syliin, juttelivat kanssa ihmisten kanssa, jotka osoittivat säälivän ilmeen äidille. Eräs nainen kysyi, oletko yksin kahden kanssa ja Ananas kertoi, että vain hetken, hetken joka tuntui pitkältä kuin kahden sadan metrin tikapuut katolle, jossa odottaa vohveli nälkäistä. Tikapuut horjuvat matkalla ylös, eikä ole varmuutta siitä kaatuvatko ne ennen katolle pääsyä vai pysyvätkö pystyssä. Vohveli saapui kuitenkin paikalle. Meksikaani ärrimurri oli lauhtunut ja Enkeli ja Leijona olivat juuri ja juuri vielä tallessa ja hengissä. Nyt lähdetään, sanoi Ananas, mutta Enkeli ja Leijona edelleen protestoivat rattaisiin joutumista. Komea huudon kanssa siis joutui tämä perhe poistumaan torilta ja sen lisäksi Ärrimurri ja Ananas vielä riitelivät. Kumman vika. Jumalauta! Siitä siis alkoi viikonloppumme joka nyt lähenee seesteistä loppuaan... Lopunhan on pakko olla seesteinen jos alku oli kaikkea muuta.

http://edgemagazine.net/2011/11/a-step-away-from-peace/

Meillä on ihana uusi ystäväpariskunta, jonka kanssa kävimme tänään kahvilla. Enkeli ja Leijona tietenkin mukana. Huh, oli hauskaa. pojat on aina niin mahtavia. Ne nauttii täysin siemauksin kaikesta uudesta ja pienestä ja olen aivan hemmetin rakastunut niihin. Kyllä tämä kuukausi, jonka olen niiden kanssa kotona ollut on ollut kaikesta rankkuudesta huolimatta aivan valloittava. on myös mukavampaa olla vain kotona, kuin yrittää samalla paahtaa kovaa tahtia koulua ja olla kotona. Nyt vaikka olen fyysisesti sidottuna poikiin, on mieleni sentään vapaa liitämään missä vain. se on autuutta se. Tedän sen nyt, koska kouluaikana mieli pyörii koulussa opiskeltavissa asioissa ja ne eivät aina ole niin vapaita vaan aika kaavamaisia. silloin ajatusten on oltava siellä ja läksyissä, ellei sitten pojissa tai konkreettisissa käytännön asioissa, kuten elannossa tai kaupassa käymisessä. On autuutta se, että voi esimerkiski kesken päivää lukea hyvän artikkelin tai kirjoittaa blogia, sen sijaan, että yrittäisi paahtaa kiireessä esseetä tai tehdä tuntisuunnitelmaa. nyt kädessä pantterikotkan ostama olut, kohta autuas hetki ulkona sikaröösin kanssa. kaikki hyvin meidän auringon alla.

Life can be found only in the present moment. The past is gone, the future is not yet here, and if we do not go back to ourselves in the present moment, we cannot be in touch with life.” ~ Thich Nhat Hanh

In each moment, each of us is engaged in creation. Creating song. Creating a walk to the park. Creating a meal. Creating a dialogue on why the sky is blue, with a child. Creating anxiety, sitting in a line of cars, not moving. Creating a happy memory from 1969. Creating love.

ah, mitä ihania ajatuksia. Lasten kanssa elämä on aina nykyhetkessä. on hyvin vaikeaa lähteä pois, muisteloihin tai ajatuskiemuroihin kun kaksi pientä poikaa ovat jatkuvasti läsnä tässä ja nyt. Ymmärsin tänään aamupäivällä, että vaikka kaksosten saaminen ja hoitaminen on työläinpiä asioita koko elämässäni, en ole mistään myöskään oppinut niin paljon. Päivittäin he opettavat minulle asioita, mutta mikä parasta, he oikeasti ovat muuttaneet minua parempaan suuntaan. Ihmisen muuttuminen on ehkä väistämätöntä ja jatkuvaa, mutta myös todella hidasta ja vaikeaa. Yksin on vaikeaa muuttua ja muuttaa pinttyneitä tapojaan. Nopeampaan muutokseen tarvitaan mahdollisesti aina jokin suuri ja mullistava kokemus. Negatiivinen tai positiivinen, mikäli noiden kahden välillä ylipäänsä on eroja. Konventionaalisesti voisi ajatella, että lapsen syntymä on positiivinen elämän tapahtuma, kun taas läheisen kuolema negatiivinen. Mutta, jos molemmat aiheuttavat muutoksen elämässäsi ja universumissa ja vievät sitä omalta osaltaan eteenpäin, onko tarpeen tehdä jakoa negatiivisiin ja positiivisiin elämänkokemuksiin? Ehkä ei. Hyvin negatiiviset elämän kokemukset voivat työlään käsittelyn ja kohtaamisen kautta muuttua positiivisimmaksi kuin suurin positiivinen kokemus, koska ne ovat todella muuttaneet sinua. Tehneet sinusta suuremman ja erilaisen ihmisen.

Tämä tietokone ruutu edessä tuntuu todella tyhjältä. Siihen muodostuu sanoja kun painelen näitä kirjaimia edessäni. Täytyisi kai olla joku asia mistä kirjoittaa. Vai tuleeko se asia eteen kuin vaan kirjoittaa? Leijona ja Enkeli ovat nukkumassa. Leijona vielä vähän paapattaa, oli niin kiinnostunut omista tossuistaan, ettei malttanut nukahtaa. Mikäköhän meni tänään vikaan? ilta oli tosi kaaottinen. Meidän kodissa kaikuu. Se on hyvä silloin kun laulan, mutta silloin kun vauvat itkee tai huutaa, se ei aina ole niin kivaa. Itku volyymi tuplaantuu tai triplaantuu. Lasten äänenmuodostus tai paremminkin vapautus on niin oikeanlaista. Juuri sellaista mihin klassisessa lalussa pyrimme, siihen samaan  vapauteen. Se on ehkä minua alunperinkin alkanut kiinnostaa koko laulun opiskelussa. Olen aina halunnut vapauttaa ääneni. Silloin kun se soi vapaasti, se tuntuu hienolta. Tuntuu kuin olisi saanut ilmaistua jotain, mitä muuten ei voi. Yksi kuuluisa vanha mieskeijutanssija sanoi, että se mitä ei voi huutaa pitää tanssia. Onko laulaminen sitten siinä puheen ja tanssin välissä? Huutamisen ja tanssin välissä? Vai ennen huutamista? Se mitä, et voi huutaa, sinun pitää laulaa? Se mitä, et voi laulaa sinun pitää huutaa, se mitä et voi huutaa sinun pitää tanssia...?? Sitä luulisi, että huutaminen olisi vapauttavampaa kuin laulaminen, koska laulamisessa on tämä kaikki tekniikkahärdelli ja vielä nuotitkin. Mutta kyllä laulaminen on vapauttavampaa. Silloin kun ääni tulee ulos oikeasta reijästä ja lehahtaa kaikkinensa ilmavirran vietäväksi maailman tuuliin, se vasta on vapauttava tunne.

Tiskikone hurahti käyntiin ja kinkun pala livati suuhun. Laitoin uunin päälle tehdäkseni tuoretta leipää illaliseksi. Harmi, että ei ole viiniä. Odottelen ihanaa Jaguaarikotkaani kotiin. Hän lähti konserttiin, ensimmäiseen sitten Enkelin ja Leijonan syntymän. 

Lauluope ei saavu skypeen, onpa mahtavaa. Kuuntelen biisejäni youtubesta ja olen hiukan masentua. Hän kirjottaa viestin, että unohti ilmoittaa, että tänään 45 minsaa myöhemmin. Okei ei haittaa. Odottelen lisää. Tässä upeaa musiikkia, jota opettelen tällähetkellä. http://www.youtube.com/watch?v=KG7dvBOPjiM

ensimmäinen blogiteksti, kahvihetki

 Kohta alkaa ensimmäinen skypelaulutunti. Pojat nukkuu. Mies on tuossa vieressä ja katsoo Meksikolaista saippuasarjaa omalta tietokoneeltaan. Samalla hän täyttää hakemusta itävaltalaiseen kelaan. Minä juon kahvia ja rentoudun rankan aamupäivän jälkeen. Ennen kahtatoista kaksosten kanssa on kerennyt olla jo kaksi ateriaa ja puistoretki. Enää viisi minuuttia laulutunnin alkuun. Ensimmäinen blogiteksti kirjoitettu. Jostakin pitää aloittaa.