Mittwoch, 13. Juni 2012

Uusi tukka, uusi alku

Tämän päivän vapahtajani, ehkä koko kuukauden, oli eräs nainen, joka ei turissut sanaakaan englantia, Mutta teki työnsä hyvin, jopa luovasti. Olen uusi ihminen. Miten se voikaan olla mahdollista. Mutta niin se vain on, se vaikuttaa. Kerran vuodessa kun käy, nii voi vähän maksaakin. Jopa näillä leveyksillä sain pulittaa siitä yli kahdeksankymmentä euroa. Nyt olen rahaton, mutta onneksi minulla on aviomies.  Kyllä valitettavasti pitää sanoa, että useimmat ihmiset ovat pinnallisia. Vaikka kuinka olisi tarkka korva, saattaa ulkoinen kauneus pyyhkiä alleen muutaman virheen, josta muuten tulisi kynnys kysymys. Eli nyt olen uusi ja kaunis. Kotiäitiyden hönöttävä vaikutus on pyyhitty pois, ainakin suurin osa siitä. Ehkä osa vielä tuossa vatsan seudulla kukoistaa, mutta ihan totta: kunnon moderni leikkaus ja ihana väri ja olen taas nuori ja dynaaminen. Askel energisempään elämään ja myös suurempaan energiaan laulussa. Kummasti myös jonkun korppikotkan sanatkin tuntuvat jo menneen talven lumilta. Sulaneet pois, mikä upea vanha kielikuva. Aivan sama mihin hiljainen mietintäni päättyy, ainakin minulla on upeat hiukset ja olen pikkuhiljaa taas löytämässä itseäni. Löydä karaktäärisi sanoi minun parempi puolisokoni. Olen vahva persoona mutta liian usein flegmaattinen ja varsinkin hyvin ailahteleva. Vahvuuteni voi yhtäkkiä muuttu avuttomuudeksi. En ymmärrä usein itsekkään miksi olen niin avuton monissa asioissa. Kunpa se vosi muuttua. hmh, kotiäityiden velvoittett kutsuvat ja töytyy jo mennä huiskuun ja nukkumaan. Mielelläni kirjoittaisin vielä ja sukeltaisin syvemmälle tämänhetkiseen tilaani. Ehkä palaan vielä tänään...

Keine Kommentare:

Kommentar veröffentlichen