Jokaisena aurikoisena tai sumuisen sateisena aamuna, vaikka sen kuinka haluaisimme eliminoida mielestämme, näemme jotain uutta. Päivät eivät toista samanlaisena itseään. Voimme myös nähdä asiat eritavoin. Voimme nähdä kuinka kylpyvesi kirkkaan helmeilevänä vaahtoaa spiraalissa ennen kuin valuu päämääräänsä viemäristä alas tai kuinka auringon säteet kajastuvat ikkunaruudusta verhojen läpi tehden uudenlaisen varjon lattiaan.
Jokapäivä voimme myös avautua eritavoin läheisillemme, voimme tavata uuden ystävän ja kertoa pienen uuden salaisuuden ja katsoa sen vaikutuksia ihmissuhteeseen. Toisinaan ihmiset eivät avaudu, vaikka yrittäisit mitä, ehkä silloin on hyvä avata vähän itseään. Toiset ihmiset taas ovat appoisellaan auki jatkuvasti. Onko suljettu ihminen aina varuillaan? Vai eikö hän vain osaa avata itseään? Toisaalta, osaako avonainen ihminen sulkea itsensä?
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen