Suhteeni oopperaan on kuin pahimman luokan rakkaus suhde. Olen pettynyt, petetty, loukattu. Minusta ei ikinä tule oopperalaulajaa. Voinko ikinä työskennellä oopperan parissa. Nyt sen kuunteleminenkin sattuu vaikka samalla ymmärrän, että vielä rakastan kyseistä taiteenlajia. Lauloin kymmenen vuotta, tein sen minkä minun käsissäni oli oppiakseni oikeaksi laulajaksi. Opin paljon, hyödyllisiä asioita myös omaan ihmisyyteeni. Mutta itse laulamisen laji on minulle liian vaativa. Minun täytyy haudata intohimoni. Ihan kuin hautasin edellisen rakkaus suhteeni. Se on kivulias tie, mutta menen eteenpäin ja löydän vielä paljon parempaa ja kaikki opiskelemani tulee hyötyyn jossakin muussa myöhemmin.
Voinko enemmän tuntea suloista ristiriitaa kuin nytkin kuunnellessani Walkyyriaa. Rakasatan sitä niin kovin ja olen onnellinen siitä rakkaudesta, samalla tunnen surullista häpeää siitä, etten onnistunut pitkäjänteisessä työssäni ääneni kanssa. Minusta ei ole siihen. En tule ikinä laulamaan tuota rolia, suuntaan energiani nyt muualle.
Cupidon hautaaminen tasan kolme vuotta sitten, oli yksi elämäni haasteellisempia mutta sen ansiosta olen saanut nyt tämän mitä minulla on. Annoin kaikkeni Cubidolle, halusin että se onnistuu, aivan kuin laulaminenkin. Minulla oli unelma, ihanne ja sen oli toteuduttava. Ei hinnalla millä hyvänsä, mutta irti en osannut päästää kummastakaan ajoissa, vaikka merkkejä epäonnistumisessa molemmissa oli nähtävissä alkumetreiltä saakka. Pidin kiinni mielikuvitukseni haavekuvasta. Samalla estin onnen itseltäni, jaj jatkoin omaa satuttamistani.Ehkä tiedostamattani rankaisin itseäni jostakin?
Tavoittelin myös ymmrräystä, jota minulla ei ollut. Nyt on. Voin sanoa olevani monella tapaa viisastunut. Cupido oli minun suuri kivulias rakkauteni, nykyinen on niin paljon suurempi, koska se on tosi. Cupido oli puoliksi fantasiaa, mielikuvitustani. Samoin kuin laulajan urani. Todellisuus ja haavekuvat olivat niin kaukana toisistaan. Mutta haavekuvat olivat niin hurmaavia, että se auttoi jaksamaan niinkin kauan kuin kymmenen vuotta. Aivan kuten suhteeni Cubidoonkin.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen