pelko on aina pahempaa kuin se mitä pelkää

Yritys harjoitella. kurkusta tuli pelkkää pihinää. Matalia jazz balladeja jaksan laulaa omalla piano säestyksellä. Muuhun olen liian masentunut. Ilo harjoitella on kadonnut samoihin aikoihin kun siitepölyt kaikkosivat keveäisestä hengitysilmasta. Ilo elämään on onneksi tallella. Olen melankolisen iloinen. Odotan muutosta, kun Enkeli ja Leijona menevät sinne lastenhoiva laitokseen, siis suomeksi lasten tarhaan. Odotan myös uutisia mieheni stipendistä ja palkinnosta, kaikki on vähän auki. Jäämmekö tänne ensi vuodeksi? Tuleeko yllättävä muutos? Pääsenkö yliopistoon ja laulanko enää ikinä? Millä täytän elämäni kun panzat menvät päiväkotiin? Miltä se tuntuu, meneekö kaikki hyvin? Selviämmekö taloudellisesti?  Paljon kysymyksiä. Syksy saapuu. Uusi elämä saapuu minulle ja Enkelille ja Leijonalle.
En malta odottaa, mutta olen samalla pelokas. Aivan turhaa, pelko on aina pahempaa kuin se mitä pelkää.