Mitä ajattelen tänään?

On lauantai, ulkona paistaa aurinko ja banzat nukkuvat suloisesti kuorsaten päiväuniaan. Kävi juuri sauhuttelemassa syöpäkääryleen takapihalla kymmenen roskapönttöä seuranani. Joku naapureista oli pessyt maton ja ripustanut sen kuivumaan samaiseen nurkkaukseen.  Ajattelin, että on on onni olla täällä eikä New Yorkissa kadulla. Olen turvassa, meillä on maailman paras monikulttuurinen perhe. Lapset oppivat samaan aikaan neljää kieltä ja parasta mitä minä tällä hetkellä voin maailmalle antaa on lasten musiikkitunnit. Banzat rakastavat musiikkia. Minä myös. Musiikki on suuri onnen aihe. Sen voin jakaa heille ja muillekin tuntemilleni lapsille omien muskareiden kautta.

Eräs ystäväni oli naamakirjassa jakanut linkin, joka väritti violetilla tätä tavallista lauantai aamuani.
Sanoja ei paljon tarvita. Todella vaikuttava taidetta. Todella vaikuttavia ihmisiä. Oksettaa ja pyörryttää niiden kuvien katselu ja tarinoiden lukeminen. Tuollaisia ne ovat, New yorkin kadulla asuvat ihmiset. Useimmat äidit kertovat, että ainoa halu heillä on olla lastensa kanssa, mutta he ovat menettäneet laspensa. Äidit ovat huoria ja asuvat kaduilla, tulevat raiskatuksi usein, mutta "niin se vain on, kun olet nainen ja asut kadulla" yksi nainen sanoi. He tekeväät kaikkensa saadakseen päivittäisen heroiini annoksensa. Mitä vain. Siinä vaiheessa ei paljon elämää ole enää jäljellä, vai onko? Myös narkomaani voi tuntea äidin rakkauden omiin lapsiinsa. Myös narkomaani voi nauttia auringon laskusta ja noususta kadulla asuessaan. Hän voi myös nauttia kohtalotovereistaan, ystävistään. "Me naiset yritämme pitää toisistamme huolen" kertoi yksi heistä. "Täällä on niin kaunista, katsoimme juuri viidestään auringonlaskun, taivas oli melkein kuin tulessa, niin kaunista, se saa sinut unohtamaan" Yksi mies sanoi.

Eräs halusi olla kuvassa hymyssä suin."Kuva ei voi kuvailla kipua, kärsimystä ja tuhoa, jota heroiini saa aikaan." Hän halusi "laittaa hymy naaman addiktioon". Halusiko hän kertoa onnen minkä narkomaani saavuttaa päästessään autuaaseen tilaansa huumeensa vaikutuksen alaiseksi? Onko se, se onni minkä he ovat kokeneet äidin kohdussa, vielä tietämättömänä mistään mitä sen ulkopuolella tapahtuu? Jokaisella ihmisellä on siis joitain onnen tunteita, joihin hän voi taantua huumeita käyttäessään. Jokainen ihminen voi tuntea onnen hetkiä. Se on tavallaan lohdullinen ajatus. Ihmisten tunne skaala on osapuilleen sama, olivatpa he sitten missä yhetiskuntaluokassa tai kärsimyksen tilassa tahansa. Jokainen voi tuntea samoin katsoessaan auringon laskua. Ajatukset sen sijaan, ihmisten ajatukset ja "ajatuskentät" vaihtelevat maailman äärilaidoista toiseen saman yhteiskuntaluokankin sisällä.

"Haasteellisinta on vaimentaa mieli" -eli nuo "ajatuskehät". Mielen vaimentamiseen minäkin pyrin meditoimisella. Jokaisen elämässä on kipua ja kärsimystä ja defenssejä, jotka häiritsevät elämistä, ja eritoten myös noita yksinkertaisen, jatkuvien, suurimpien onnen lähteiden nauttimista ja kokemista päivittäisessä elämässä.