Palaan uudestaan ja uudestaan noille sivuille. Noiden kasvojen katseleminen ja tarinoiden lukeminen saa minut voimaan pahoin, mutta samalla se on mielenkiintoista. Jotain mitä olen aina halunnut kokea. Pelottavaa oksettavaa, inhottavaa, vierasta, sikamaista, raastavaa, haisevaa, surullista. Yhtään positiivista adjektiivia ei löydy, millä voisin sitä kuvata. Yksinäinen koti-ilta ja nuo kuvat eivät sovi kovin hyvin yhteen. Eikö tähän väliin mahtuisi yksi Jani Kaaron kolumni, joku, joka olisi sellaisista arkisista pahoista asioista. Pahoista asioista Suomessa. Poltin tupakan, banzat melkein nukkuvat. Minua itkettää. Minua itkettää maailman pahuus, vaikka ulkona on tähtitaivas. En saa mieltäni palaamaan raiteilleen, miksi minun piti taas mennä lukemaan niitä. Miksi minä haluan tietää niistä? Miksi minä en voi kestää niitä? Minun pitäisi ottaa huomioon oma herkkyyteni ja se, että olen vastuussa kahdesta lapsesta. Nyt taidan etsiä netistä jotain rauhoittavaa, jotain nalletaivasta, sex and the cityä, jotain, jotain, mitä? Ehkä menen vain kylpyyn ja sitten suoraan nukkumaan. Katson mitä alitajuntani kutoo tästä päivän saaliista huomiselle. Olen pahasti järkyttynyt todellisuudesta, jonka tiesin olevan olemassa, mutta joka ei koskaan ole katsonut minua näin läheltä. Lähemmäksi en taida siitä sittenkäään haluta, koskaan, ikinä.
Joku 17-vuootias tyttö, on huora ja käyttää huumeita, eikä kukaan auta. eikö kukaan auta? Kaikki ne lapset riippuvuudesta kärsivien huora äitien kanssa. Eikö kukaan auta? Lapsilla on silmissä viattomuus, joka voi vaan aavistaa muutamassa vuodessa muuttuvun kovuudeksi, tyhmyydeksi, addiktioksi, itsensä myymiseksi. Kaikki siellä ovat hyväksikäytettyjä. Pahemmin kuin kukaan ihminen, jonka olen ikinä tuntenut Pahemmin kuin kukaan jonka olen ikinä tavannut. Huumeita, hyväksikäyttöä itsensä myymistä. Lapsia. Lapisa. Lapsia LAPSIA!!!!!!! Mitä he ovat tehneet ansaitakseen sellaisen kohtelun??? Mitä minä voin tehdä auttaakseni heitä? Miten voin ikinä toipua tästä? Miten maailma voi katsoa noita kuvia tekemättä mitään? Jos minulla olisi mahdollisuus auttaisin edes yhtä heistä. Hyväksikäytön kasvot. Likaisuuden kasvot. Kaiken pahuuden kasvot???!!!!
En enää aio palata katsomaan heitä tänään. Tämä kirjoittaminen auttaa vähän. Olen kamalan järkyttynyt, suorastaan shokissa. Tuntuu kuin nuo ihmiset olisivat koskettaneet minua noiden kuvien kautta. He ovat jättäneet lähetemättömän jäljen. En vain voi palata normaaliin ne kuvat nähneenä, ne tarinat sisässäni. Ne ovat muuttaneet minua. Tämä on taidetta, tämä on taiteen tehtävä. Muuttaa ihmistä.
Voisinko ikinä asua yhteiskunnassa, joka hyväksyy tuollaisen pahuuden osana ihmiskuntaa? Suomi on lintukoto, siihen olen törmännyt niin tänä vuonna, vaikka tämä maa jossa nyt asun, on lintukotoisimmista päästä myös. Mutta minulle Suomi on varsinainen lintukoto. Siellä voi asua niin silmät ummessa kaikelta tällaiselta. Olen pelokas. Jotain noissa kasvoissa on niin totta, niin jotain mikä asuu kaikissa meistä. Pahuus. kuinka ihminen voi olla noin paha? Kuinka joku oikeasti voi elää lähellä noita kortteleita tekemättä kaikkeaan auttaakseen noita lapsia? Kuinka joku voi ostaa seksiä??? tervetuloa isoon maailmaan, magdalenamama. Tällainen on arkea jossakin päin jokaista suurkaupunkia. Haluanko sittenkään asua suurkaupungissa? Haluanko sittenkään muutta New Yorkkiin? Parempi vain mennä maitojunalla takaisin kotiin luonnon keskelle. Elää harmoniasss ja nauttia pikkuisiista iloista. Olen vain niin herkkä tällaisille kokemuksille. Toisaalta olen samaan aikaan myös onnellinen, että olen pitkästä aikaa nähnyt taidetta joka koskettaa. Taidetta, jonka tiedän olevan niin voimakasta, että se voi muuttaa maailmaa. Ehkä se palauttaa intohimoni johonkin, joka antaa elämän motivaatiota, joka nyt on hieman kadoksissa.
Nämä kaikki asita maailmassa. Ristiriidassa, mutta sulassa riitasoinnussa saman taivaan alla. Sinä ja minä ja nuo ihmiset. Hyväksikäytön kasvot. Pahuuden kasvot. Kun kaikki mikä on pyhää menettää merkityksensä. mitä on silloin jäljellä? Kun ihmisen sydän on valmiiksi niin rikki, ettei mikään pahuus maailmassa voi sitä enään enempää rikkoa. Sellaisia ihmisiä on, mutta he ovat yhtä arvokkaita meidä kanssamme. Heillä ei ole mitään, mikä tekisi heistä huonompia. He ovat kaikki Jumalan lapsia. Äidistä syntyneet, viattomina, tähän meidän luomaan maailmaan. Jotenkin nuo ihmiset ovat minusta vielä surullisimpia kuin Afrikassa nälkään ja köyhyyteen kuolevat lapset. Nuo ihmiset joutuvat ELÄMÄÄN tuossa todellisuudessa! Ihmiset käyttävät heitä hyväkseen jatkuvasti, jokainen minuutti ja jokainen sekuntti minkä minäkin tässä kirjoitan. Ihmisten paska saastaa. Sinne se valuu. Nyt se on tulllut taiteena sieltä ulos takaisin meidän kasvoillemme. Paska minkä lähetämme eteenpäin ei maadu, se menee johonkin.
Taidan meditoida. Vaimentaa mielen ja nauttia hetkestä. Nämä lauseet tuntuvat tässä kontekstissa niin hirtehisiltä. Oksettaa, pyörryttää, pierettää. Maailma on saastainen paikka. Ihmiset ovat paskaa. Onneksi on olemassa paljon hyviä ihmisiä!!!!!!!!! Meidän täytyy pitää yhtä ja taistella ihmisten hyväksikäyttöä vastaan!
Kunpa keksisin keinon jolla voisin auttaa. Ilman, että joutuisin menettämään seesteisen mielenharmoniani iäksi. Yritän meditoida ja balansoida tämän pahan osaksi todellisuuskuvaani.
Rakastan elämääni. Elän lintukodossa, en halua käyttää hyväkseni ketään. ikinä. koskaan. Haluan auttaa kaikkia apua tarvitsevia, jotka tielleni astuvat. Hymyily ihmiselle on suuri apu, mutta halauisin keksiä muutakin, jotain konkreettisempaa. Tiedän, että olen niin naivi ja hautautuessani klassisen laulun maailmaan olen sulkenut silmäni monilta asioita todellisuudessa. Toisaalta olen niin herkkä, että olen tarvinut sen pakopaikan. Toisaalta se on ollut minun huumeeni todellisuutta vastaan. Tätä todellisuutta vastaan, jonka nyt päätän kestää. Olen vahva. Päätän olla tarpeeksi vahva tähän todellisuuteen.
Rakastan sinua, joka jaoit kanssani tämän!
MagdalenaM
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen