Laulun himo!

Onko väärin olla äiti, mutta haluta vain laulaa? Himoita vain laulamista, ajatella vain laulamista, rakastaa salaisesti laulunopettajaa? Olen ollut pari viikkoa sairaana ja sinä aikana himo laulaa on tullut sietämättömäksi. Sitä ei tyydytä mikään muu kuin itse laulaminen. Nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minulla on sellainen olo, että voisin vain laulaa, voisin keskittyä vain laulamiseen, aamusta iltaan. Arkielämäni eroaa jälleen unelmistani, onneksi sentään opiskelen laulua. Kolme laulutuntia viikossa, niinä hetkinä olen täysin onnellinen. Kuinka voin lisätä laulua elämässäni? Vähentää muuta? Nyt sisältäni nousee pakonomainen, hiostava tarve siihen!

Melkein loma

Luulen olevani vapaa, mutta toisinaan pienet jännitykset niskan seudulla ottavat minut valtaansa. Muistuttaako pantterikotka isääni, joka ei halunnut äitini elävän elämää kodin ulkopuolella? Vai tulevatko tunteet enemmänkin minusta itsestäni, minun, lapsuudestani? Miksi olen ruokapöydässä hiljaa, kun pantterikotka tulee paikalle? Nuo kavalat jännitykset saavat minut valtaansa. Onko se pantterikotka, vai onlenko se minä, koska sisällä velloo äitini ja isäni käsittelemätön avioliitto? Mistä ne jännitykset tulevat? Tuntuu, että koska olen juuri lopettanut lauluputken ja lauloin vapaasti, kauniisti ja rennosti, uskalsin avata itseni ja olla kaunis, mutta myös emansipoitunut, saan pakostakin takapakin. Yhtäkkiä olen taas jännittynyt, enkä pysty avaamaan suutani aviomieheni charmantin persoonan vieressä. Olenko vain tyhjä , kaikkeni antanut koliseva tynnyri, joka odottaa uutta täyttymistä. Kalenterissa nolla asiaa, aikaa ajatella, aikaa pysähtyä, jännitykset saapuvat takaisin, kiireettömänä ei voi olla vapaa, vaikka vapauden tunteen voisi kuvitella silloin olevan luonnollisempi...

Onneksi lasten kanssa ei toisinaan tarvi kayda kuin kiertamassa kortteli ympari niin on jo seikkailua kerrakseen, kun toinen huutaa puolituntia, etta aiti kantais ja toinen haluaa riisua housut pois keskella tieta. Siina hetkessa sita vaan miettii, etta paasispa kotiin jotenkin telepaattisesti tai vajoaisko tuonne asfaltin alle. Nyt kotona huoh, mietin, etta miten tanne oikeastaan selvittiin, tanaan ja ne lukuisat kerrat tata ennen.